EU on 27 Euroopan maan poliittinen ja taloudellinen liitto, jotka tekevät yhteistyötä muun muassa kaupan, talouden ja oikeuden aloilla. Schengen-alue on erillinen osa EU:ta, jossa osallistujamaiden väliset sisärajatarkastukset on poistettu, joten matkustajat voivat matkustaa vyöhykkeen sisällä ilman passintarkastusta.
Kaikki EU-maat eivät ole mukana Schengen-alue, ja jotkut maat, jotka eivät kuulu EU:hun, kuuluvat Schengen-alueeseen.
Jotta tämä olisi avoimempaa, tässä artikkelissa tarkastellaan myös EU:n ja EU:n historiaa ja alkuperää Schengen-alue.
EU:n historia ja alkuperä
Euroopan unioni (EU) syntyi toisen maailmansodan jälkeen alkaneesta poliittisesta ja taloudellisesta yhdentymisprosessista. Yksi päätavoitteista oli lopettaa Euroopan maiden väliset sodat ja löytää keino työskennellä yhdessä ja ratkaista konflikteja ilman väkivaltaa tai uhkailua.
Vuonna 1951 perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (lyhennettynä: EHTY). Tämä oli eurooppalainen organisaatio, jonka tarkoituksena oli siirtää hiilen ja teräksen tuotanto yhteisen korkean viranomaisen alaisuuteen. EHTY:n perustivat tuolloin Ranska, Saksa, Belgia, Alankomaat, Italia ja Luxemburg. Tämä oli ensimmäinen askel kohti poliittista ja taloudellista unionia Euroopan maiden välillä. Vuonna 1957 samat maat perustivat Euroopan talousyhteisön (ETY) tavoitteenaan vahvistaa taloudellista yhdentymistä. ETY loi yhteismarkkinat ja harjoitti rahaliittoa.
Vuonna 1993 allekirjoitettiin Maastrichtin sopimus, joka johti Euroopan unionin (EU) perustamiseen ja euron käyttöönottoon yhteisenä rahana. EU on sittemmin laajentunut uusien maiden liittyessä, ja jäsenmaiden välinen yhteistyö on laajentunut monille muille alueille, kuten sisä-, ulko-, puolustus- ja oikeusasioihin.
Schengen-alueen historia ja alkuperä
Schengen-alue syntyi viiden maan liittyessä siihen vuonna 1985 Schengenin sopimus allekirjoitti päätöksen yhteisten rajojen tarkastusten asteittaisesta poistamisesta. Sopimuksen jälkeen tehtiin vuonna 1990 Schengenin täytäntöönpanoa koskeva yleissopimus, jossa määrättiin sisärajoilla suoritettavien tarkastusten lopullisesta poistamisesta ja useista liitännäistoimenpiteistä. Tarkastuksia ulkorajoilla kiristettiin, yhtenäisten viisumien myöntämismenettelyjä, mm Schengenin tietojärjestelmä (SIS) otettiin käyttöön, poliisiyhteistyötä sisärajoilla tehostettiin ja lähestymistapaa huumekauppaan parannettiin.
Seuraavina vuosina yhä useammat EU-maat liittyivät sopimukseen, ja vuonna 1997 yleissopimus otettiin käyttöön muodollisena osana EU:n lainsäädäntöä. Nykyään Schengen-alue koostuu 27 maasta, joista suurin osa on EU:n jäseniä, vaikka myös EU:n ulkopuolisia maita on osa Schengen-aluetta.
Schengenin sopimuksen tarkoitus
Schengen-sopimuksen tavoitteena on poistaa sisärajat ja passitarkastukset osallistuvien maiden välillä ja lisätä siten liikkumisvapautta Schengen-alueella. Tämä tarkoittaa, että matkustajat vyöhykkeellä ilman passintarkastus voi matkustaa. Sopimuksen tavoitteena on myös vahvistaa osallistuvien maiden välistä yhteistyötä muun muassa oikeus- ja sisäasioiden alalla tavoitteena turvallisuuden parantaminen ja rikollisuuden torjunta vyöhykkeellä.
Miksi jotkin EU-maat eivät kuulu Schengen-alueeseen?
On useita syitä, miksi jotkin EU-maat eivät kuulu Schengen-alueeseen. Yksi tärkeimmistä syistä on se, että jotkut maat haluavat säilyttää oman sisäisen turvallisuus- ja maahanmuuttopolitiikkansa eivätkä halua tehdä niistä kompromisseja muiden EU-maiden kanssa. Jotkut maat ovat tietoisia rikollisuuden ja laittomuuden vaaroista ja ovat päättäneet jatkaa rajavalvontaansa oman sisäisen turvallisuutensa suojelemiseksi.
Muut maat eivät ole Schengen-alueen jäseniä, koska ne eivät vielä teknisesti täytä osallistumisvaatimuksia, kuten infrastruktuurin mukauttamista uusiin sääntöihin tai kansallisen lainsäädäntönsä mukauttamista. On myös maita, jotka eivät ole EU:n jäseniä, mutta kuuluvat Schengen-alueeseen, kuten Norja, Islanti, Sveitsi ja Liechtenstein. He ovat allekirjoittaneet sopimuksen matkustusvapaudesta ja yhteistyöstä EU-maiden kanssa muun muassa oikeus- ja sisäasioiden alalla.
Milloin maat saavat liittyä Schengen-alueeseen?
Liittyäkseen Schengen-alueeseen Schengen-maiden on osoitettava, että ne pystyvät:
- vartioi Schengen-alueen ulkorajoja muiden Schengen-maiden puolesta ja univormua lyhytaikainen viisumi toimittaa (Schengen-viisumi);
- työskentelemään tehokkaasti muiden kanssa Schengen-maat säilyttää korkea turvallisuustaso sen jälkeen, kun sisärajatarkastukset on poistettu;
- soveltaa Schengenin sääntöjä, jotka koskevat maa-, meri- ja ilmarajojen valvontaa, viisumien myöntämistä, poliisiyhteistyötä ja henkilötietojen suojaa;
- muodostaa yhteyden Schengenin tietojärjestelmään (SIS) ja viisumitietojärjestelmään (VIS) ja käyttää niitä.
Schengen-maille tehdään säännöllisesti arviointi sen määrittämiseksi, soveltavatko ne Schengen-sääntöjä oikein.
Mitkä maat ovat Schengen-maita?
Schengen-alueeseen kuuluu 27 Euroopan maata. Nämä ovat niin sanottuja Schengen-maita. Euroopan unionin (EU) asukkaana voit matkustaa vapaasti näiden maiden sisällä. Henkilöt tarkastetaan Schengen-alueen ulkorajoilla.
Nämä ovat Schengen-maat:
- Belgia;
- Tanska;
- Saksa;
- Viro;
- Suomi;
- Ranska;
- Kreikka;
- Unkari;
- Italia;
- Kroatia (jäsen 1. tammikuuta 2023 alkaen);
- Latvia;
- Liechtenstein;
- Liettua;
- Luxemburg;
- Mallas;
- Alankomaat;
- Norja;
- Itävalta;
- Puola;
- Portugali;
- Slovenia;
- Slovakia;
- Espanja;
- Tšekin tasavalta;
- Islanti;
- Ruotsi;
- Sveitsi.
Mitkä EU-maat eivät ole Schengen-maita
Nämä EU-maat eivät kuulu Schengen-alueeseen:
- Bulgaria;
- Kypros;
- Irlanti;
- Romania.
Mitkä EU:n ulkopuoliset maat ovat Schengen-maita
Nämä maat eivät ole osa EU:ta, mutta ovat osa Schengen-aluetta:
- Liechtenstein;
- Norja;
- Islanti;
- Sveitsi.
EU:n tulevaisuus
EU:n tulevaisuus on epävarma ja riippuu useista tekijöistä. EU:lla on edessään useita haasteita, kuten siirtolaiskriisi, kasvava terrorismin uhka, Brexitin vaikutukset, jäsenvaltioiden välinen taloudellinen eriarvoisuus, euroalueen tulevaisuus ja kasvavat euroskeptiset liikkeet joidenkin jäsenmaiden sisällä.
Myös EU:n sisällä vaaditaan yhä enemmän yhdentymistä, kuten yhteisen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan, yhteisen puolustusunionin sekä koordinoidumman ulko- ja turvallisuuspolitiikan luomista. Toisaalta on myös ääniä integraation vähenemisen ja kansallisen suvereniteetin lisäämisen puolesta, erityisesti maissa, joissa on läsnä kasvava euroskeptinen liike.
On vaikea ennustaa, miltä EU:n tulevaisuus näyttää, mutta se riippuu siitä, kuinka EU ja sen jäsenvaltiot pystyvät vastaamaan haasteisiin ja löytämään tasapainon yhdentymistarpeen ja kansallisen suvereniteetin tarpeen välillä.
Schengenin tulevaisuus
EU työskentelee parhaillaan "älykkäiden rajojen" ohjelman parissa ulkorajoja varten. Tämä koostuu maahantulo-/poistumisjärjestelmästä, joka parantaa rajavalvontaa, torjuu laitonta maahanmuuttoa ja helpottaa toistuvien ja ennalta tarkastettujen matkustajien rajanylitystä. EU pyrkii myös sovittamaan viisumimenettelyn paremmin yhteen muiden politiikan alojen, kuten matkailun, kanssa ja helpottamaan edelleen usein matkustavien menettelyjä. Lisäksi harkitaan uudentyyppistä viisumia, kiertueviisumia, joka mahdollistaisi kahden tai useamman Schengen-maan alueella oleskelun yli 90 päivää, mutta enintään vuoden (mahdollinen
jatkaa tätä vuodella).
Schengen-alueen tulevaisuus on kuitenkin edelleen epävarma, sillä alueella on edessään useita haasteita, kuten siirtolaiskriisi, kasvava terrorismin uhka ja pandemian vaikutukset. Muuttoliikekriisi on johtanut jännitteisiin osallistuvien maiden välillä pakolaisten ja siirtolaisten tulvasta toimimisesta. Jotkut maat ovat väliaikaisesti palauttaneet rajavalvontansa tilanteen saattamiseksi hallintaan, mikä uhkaa matkustamisvapautta vyöhykkeen sisällä.
Kasvava terrorismin uhka on johtanut turvatoimien lisääntymiseen vyöhykkeellä, mikä rajoittaa matkustusvapautta. Myös Schengen-alueen sisäisen yhteistyön lujittamista, kuten yhteisen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan sekä yhteisen rajavalvonnan luomista, kannatetaan. Siksi on vaikea ennustaa, miltä Schengen-alueen tulevaisuus näyttää. Se riippuu siitä, kuinka EU ja osallistujamaat pystyvät vastaamaan haasteisiin ja löytämään tasapainon matkustusvapauden ja kansalaisten turvallisuuden välillä.
Lähteet: Kansallinen hallitus ja Euroopan komissio
Aiheeseen liittyvät julkaisut:
